torstai 21. marraskuuta 2019

Mökki talviteloille

Mökki on nyt laitettu "talviteloille". Talven tulo yllätti mökkeilijän ja venekin oli näköjään kääntämättä, ähkyen puhkuen kääntyi sitten kuitenkin lumesta ja jäästä huolimatta. Maisema ehti olla jo tovin varsin talvinen, mutta kutsuisiko tätä tämänhetkistä mustuutta nyt sitten takasyksyksi.



Piipun päälle on laitettu taas pellin pala ja tiiliskiviä, pysyy hormi lumettomana ja roskattomana.
Terassin peitoksi voisi vielä viritellä pressun.

Talven aikana olisi nyt aikaa suunnitella tulevaa, ehkä viivästys olikin tarpeen, ettei tule tehtyä hätiköityjä ratkaisuja. Ensi viikolla käytetään taas yhtä ammattilaista mökillä, jos hän nyt saisi aikaiseksi tarjouksen laajennuksen suunnittelusta. Niin, edes tarjouksen.





maanantai 4. marraskuuta 2019

Rannat hiljenevät

Vesi vielä hetken vapaana, mutta hyisenä.


Mökkiläiset ovat rannoilta kaikonneet. Ympärivuotiset asukkaat ovat taas omassa rauhassaan, omissa talvisissa puuhissaan.
Kesä on aina sellainen hektinen rypistys, koko vuoden edestä pitää ehtiä elää ja tehdä töitä. Maataloudessa kesällä tehdään vuoden tulos - tai näin kärjistäen; viljatiloilla varsinkin, ja niin meilläkin, kun eläinten rehu pitää saada laadukkaana talteen, sillä se tulos sitten tehdään pitkin talvea. 

Kesällä on vilinää tässä meidänkin talvihiljaisella tiellä, mökkiläisiä suhaa eestaas, ovat todellakin kuin muuttolinnut, saapuvat samoihin aikoihin lintujen kanssa ja lähtevät myös. Mukavaa se on, näkee taas tuttuja ja kesälomalaiset ovat yleensä aika rennolla asenteella liikenteessä.
Aika paljon on noita mökkeilyn kulta-aikaan -70-80-90 -luvuilla tehtyjä kesämökkejä, joita ei talvella edes yritetä lämpimäksi saada. Ja aika paljon myös pitkästä matkasta tulevia mökkkiläisiä, jotka tulevat hetkeksi etelästä, usean sadan kilometrin päästä nauttimaan maaseudun rauhasta.
Huvittavaa sinänsä, nyt sitä rauhaa vasta olisikin tarjolla! Ja sitten helmi-maaliskuussa on ihanat hiihtokelit, parhaimmillaan hankikanto, jolla pääsee tukevampikin aikuinen jäällä minne vaan, eikä ristin sielua missään, ei ääntäkään!

Mietityttää sekin, jos mökki on parhaimmillaan/pahimmillaan käytössä vain kaksi viikkoa vuodesta... onko siinä mitään järkeä? Taloudellisesti varsinkaan, mutta myös muuten - hyvin harvalla on kuitenkaan minkäänlaista mökkitalkkaria, joka katselisi säännöllisesti kunnossapidon ja korjattavat kohdat.

Kesän saavutuksia

 Kylläpä onkin aikaa hurahtanut, mutta onneksi on raksa myös edennyt samassa suhteessa! Keväällä rakenneltiin kattoa, siitä jatkettiin taas ...