lauantai 25. huhtikuuta 2020

Maitoa, ternimaitoa, välimaitoa

Että saatais maitoa, niin lehmän pitää poikia, eli saada vasikka. Sitten saadaan ensimmäisistä kolmesta lypsystä ternimaitoa. Sitä juotetaan vasikalle, mutta hyvälypsyinen vanhempi lehmä tuottaa sitäkin niin reilusti, ettei vasikka jaksa kaikkea vetää. Ensimmäisinä päivinä lypsettyä maitoa ei voi laittaa meijeriin näiden terniominaisuuksien vuoksi, mutta onneksi se useimmiten kuitenkin sopii hyvin keittiökäyttöön.

No tuossa päivänä muutamana poiki Miina-lehmä kolmannen vasikkansa (joka sai nimekseen Sinko; s-vuosi meneillään). Hyvälypsyistä sukua kun on, niin jo ternimaitoa tuli reilusti. Sitä sitten yksi aamu syötiin uunijuustona (nam!) ja päiväkahvilla/-teellä pannarina (nam nam!). ja vielä vastaisen varalle laitettiin ternimaitoa pakkaseenkin.
Seuraavana päivänä, tai itseasiassa kahden päivän rojektina, tein välimaidosta (ternimaidon jälkeen, mutta ennen meijeriin laitettavaa) tein leipäjuustoa (nami nam!) ja isäntä teki omaa bravuuriaan, eli pannacottaa. Ja sitten vielä väänsin kahden litran pullataikinan, kierrepullia ja pikkupullia. No huh huh...

Kaikki ovat helppoja tehtäviä, tai no, pulla ei ihan niin yksinkertaista minun mielestäni. Normikansalaiselle haasteellisin osuus on tietysti löytää sitä ternimaitoa - kysäise lypsytilalta tai kauppahallista tai muusta erikoismyymälästä.


Uunijuusto:
1 litra ternimaitoa
1 tl suolaa

Voitele uunivuoka, sekoita suola maitoon, laita vuokaan ja uuniin 175 asteeseen 50-60 min.
Tarjoile kuuman/lämpimänä hillon tai marjojen kera.


Ternipannari kupruilee

Pannari

1 litra ternimaitoa
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja

Muuten siis ihan tavallinen pannariohje, mutta ilman munia. Sekoita ainekset ja jaa kahdelle pellille, voidellun leivinpaperin päälle uuniin 200 asteeseen(kiertoilma) n. 25-30 min. Kupruilee ja kohoilee uunissa paljon enemmän kuin tavallinen taikina!

 Leipäjuuston ohjeena käytän Kodin Kuvalehdessä jokunen vuosi sitten julkaistua ohjetta:

https://www.kodinkuvalehti.fi/reseptit/lisukkeet/leipajuusto-kotikonstein

Tein tämän nyt tosiaan tuohon välimaitoon, ja siitä tulee melko keltaista, kun on melko rasvaista...

Leipäjuusto


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, kiitos ja mielellään!

Kesän saavutuksia

 Kylläpä onkin aikaa hurahtanut, mutta onneksi on raksa myös edennyt samassa suhteessa! Keväällä rakenneltiin kattoa, siitä jatkettiin taas ...