Kyläkoulua ja maalla asumista

Mökki taitaa jo hiljentyä talvenviettoon; rojekti ei kauheasti edennyt nyt syksyllä ja tuommoisenaan mökillä on liian kylmä oleskella tähän aikaan vuodesta. Jonkin verran siellä on vielä tehtävää, että voi laittaa paikan kiinni talveksi. Talven aikan sitten kaadellaan puita ja toivottavasti myös suunnitelmat etenevät johonkin suuntaan.

Nyt on ollut reilusti kaikkea muuta mietittävää ja tehtävää, joten varmaan tässä talven aikana kirjoittelen tänne hieman jotain muutakin kuin mökki- ja remppajuttuja. Käykö semmoinen??

Lehmien uloslaskupäivä toissa keväänä - kai tällainen maisema useammillekin kelpaisi?

Meillä on lypsykarja ja se porukka on nyt ollut ahkerana poikimassa. Se taas tarkoittaa sitä, että isäntä ja emäntä hyppäävät navettaan vaikka keskellä yötä kun vain vasikan sorkat alkavat näkyä. Ja se taas tarkoittaa, että kun on vaikka kahtena yönä peräkkäin pompannut kesken makeimpien unien, niin jo alkaa olla olotila kivan töttöröö. Sinällään pitää olla tyytyväinen, että kaikki on sujunut nuottien mukaan (kop kop), eikä ikävyyksiä ole sattunut.

Ikävämpää olikin sitten lukea paikallislehdestä, että lähikyläkoulumme on lakkautusuhan alla, selvitykset meneillään. Kummasti se aivokapasiteettia työllistää, kun alkaa miettiä, että ipanat joutuisivat joka arkipäivä istumaan bussissa 2,5 tuntia koulumatkoja (yläkoululaisilla 3 h), ja siihen päälle koulupäivä, ja jotain pitäisi oppiakin. Tuntuu ihan mahdottomalta yhtälöltä. Olen itse joskus aikoinaan aloittanut töissä, jonne piti matkata 1,5 h suuntaansa (pääsinkin kyllä 120 km:n päähän), mutta piti luovuttaa, en kertakaikkiaan jaksanut moista työmatkaa, vaikka välillä etäpäiviä teinkin.
Kyläkoulu on ihana yhteisö ja todella ikävää jos se lakkautetaan. Tähän tilanteeseen on tultu, kun pari lapsiperhettä on täältä muuttanut pois, niin heti se vaikuttaa oppilasmäärään ja -ennusteeseen. Äskettäin uutisoidut väestömäärien kehityksetkään eivät anna aihetta hurraa-huutoihin.

Iso ja jatkuva ihmetyksen aihe on minulle se, miksi kummassa kaikkien pitää pakkautua sinne pääkaupunkiseudulle, ahtaisiin (kallisiin!) kerrostaloihin ja ruuhkiin? Miten suomalaisesta erakkkokansasta on tullut tiiviisti vierekkäin pakkautuvia, itsekseen olemista pelkääviä ja yhä silti joukossa äärimmäisen yksinäisiä kansalaisia?

Täällä meillä olisi tilaa, niin fyysistä kuin henkistäkin, ja varmasti jokainen tulija otetaan vastaan (varsinkin jos tuo lapsia tullessaan!;-). Vanha jupina maaseudun ahdasmielisyydestä ei pidä enää paikkaansa, olemme me sentään vielä jollain tavalla koko yhteiskunnan muutoksessa mukana! Niin, hyvässä ja pahassa. Pahin muutos on tietysti se, että väki täällä vähenee, mummelit kuolla kupsahtelee ja uusia asukkaita ei muutakaan tilalle. Vanha virsi siitä, että työpaikkojen perässä vain voi tulla ei sekään enää pidä paikkaansa - töitäkin täällä olisi, työlllisyys on parantunut enemmän kuin etelässä, mutta mistä niihin tekijöitä? Mm. metallialalla ja maataloudessa on paikkoja, lähihoitajiakin kaivattaisiin ja milloin mitäkin. Mutta kun on vissiin niin mukava asua kuin sillit suolassa, istua ruuhkissa ja varsinkin maksaa asumisestaan moninkertaisesti kuin täällä meillä päin.
Sitä ei voi käsittää - helsikiläiskaksion hinnalla saisi mistä tahansa "takahikiöiltä" jo suht uuden omakotitalon rantatontilla ja samanlaisen kaksion vuokrahinnallakin saisi vuokrattua omakotitalon talleineen (hevosenpitomahdollisuus!) Taitaa olla lehtijuttujen ym. haaveilut maalla asumisesta vain höpöhöpötarinoita - mikseivät sitten useammat niitä haaveitaan toteuta, ne kun olisivat täysin saavutettavissa?

P.S. tässä esimerkkiä piäkaapuntilaisille... saattais olla vähä enempi elämisenlaatua! Ei ole meidän kylällä, mutta näillä huitteilla kuitenkin! https://www.etuovi.com/kohde/662366