perjantai 2. elokuuta 2019

Romut pois

Romun määrä jaksaa hämmästyttää. Kotona tavaraa on aina liikaa, mutta että metsissäkin!
Yksi aamupäivä kaiveltiin mökkitontilta metalliromua, ja sitä löytyi lopulta traktorin peräkärrryllinen. Rannasta raahattiin toistakymmentä katiskaa, joista osa oli jo litistynyt aluskasvillisuuden sekaan.

Pusikosta löytynyt vanha sähköhella saattoi olla jo naapurin puolella, mutta tuskinpa naapuri pahasti pahastuu siivouksesta. Etenkin kun hella oli kyllä jo melkoisesti puhkiruostunut. Niin ja näillä mökeillä ei siis ole sähköjä. Mikähän oli ollut alunperin ajatuksena tuoda tuommoinen tänne jumalanseläntaa?

Kyläyhdistyksen romunkeräykseen tuli hyvä läjä rahanarvoista tavaraa, joka väärässä paikassa on vain rumentamassa maisemaa. Ja olihan niihin katiskoihin tietysti jokunen onneton siivekäs päivänsä päättänyt; rupikonnalle apu tuli ajoissa, elottoman oloiseen kaveriin tulikin vipinää räpylöihin, kun pääsi vankilastaan vapaaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Saa kommentoida, kiitos ja mielellään!

Kesän saavutuksia

 Kylläpä onkin aikaa hurahtanut, mutta onneksi on raksa myös edennyt samassa suhteessa! Keväällä rakenneltiin kattoa, siitä jatkettiin taas ...